Botnian kotiottelut käyntiin kahden ottelun viikonlopulla

Botnian kotiottelut käyntiin kahden ottelun viikonlopulla

Botnia pelaa ensimmäiset kotiottelunsa tulevana viikonloppuna. Lauantaina vastaan asettuu JPS klo 17.00 alkavassa ottelussa ja sunnuntaina klo 13.00 alkaen Botnia ottaa mittaa OLS:sta. Tätä ennakkoa kirjoitettaessa kyseiset joukkueet ovat kaksi bandyliigan kärkijoukkuetta, tosin Akilleksella on mahdollisuus sotkea sarjajärjestystä perjantain ottelullaan.

JPS voitti vieraissa sekä Kampparit, että HIFK:n. Kamppareita vastaan JPS oli lähellä menettää avausjakson 1-4 johtonsa kokonaan Kamppareiden tullessa kertaalleen tasoihin. JPS käänsi ottelun lopussa edukseen. HIFK puolestaan piti JPS:ää pitkään nollilla, ennen kuin jyväskyläläiset lopulta mursivat HIFK:n puolustuksen. JPS on myös yksi vahvoista mestarisuosikeista ja laittaa Botnian varmasti tiukan haasteen eteen.

OLS avasi kautensa kahdella perättäisellä kotiottelulla Porin Narukerää vastaan. OLS pelasi molemmissa otteluissa vahvat alut, mutta menetti otettaan toisella jaksolla. Ensimmäisessä ottelussa Narukerä kiri tasoihin ja jälkimmäisessä maalin päähän pisteiden jäädessä Ouluun.

Botnian kausi alkoi tappiolla Akillesta vastaan ja avausvoitto tuli heti seuraavana päivänä HIFK:sta Stadin pysyessä yhä sinisenä. Botnia pystyi molemmissa otteluissa pelaamaan vahvan toisen jakson. Akilles oli vielä liian kova pala tehokkaalle loppukirille, mutta HIFK:ta vastaan Botnia löi jälkimmäisellä 45 minuuttisella kuusi maalia karaten voittoon.

Porvoossa maaleitta jäänyt Tero Määttälä nakutti HIFK:ta vastaan neljä maalia nousten jaetulle kärkisijalle bandyliigan maalipörssissä. Myös Jimi Heinonen (2+2) ja Kasperi Hirvonen (2+0) ovat maalanneet useamman kerran. Iiro Karppinen on puolestaan tehoillut pisteet 1+2.