Botnian ja JPS:n välinen ottelu alkoi verkkaisella pelitemmolla. Botnia käytti JPS:n löysäilyt hyväkseen armotta ja pääsi parissakymmenessä minuutissa kolmen maalin johtoon. Pekka Niska, Eetu Pulkkinen ja Kaapo Schreck maalintekijöinä. JPS pääsi jakson edetessä vähän paremmin peliin mukaan ja alkoi saamaan tilanteita ja kulmalyöntejä Botnian päähän. Lopulta JPS myös sai kavennuksen tehtyä, joskin hieman onnekkaasti pallon kimmotessa Botnian pelaajien luistimista omaan maaliin. Botnia sai JPS:n kavennuksen jälkeen pitää aika rauhassa kahden maalin johtonsa puoliajalle asti.
Toisen jakson alkuun Botnia oli vielä hieman unessa ja JPS pääsi painamaan päälle. JPS:n painostus tuotti tulosta 3–2 kavennuksen muodossa ja pian tämän jälkeen JPS löi pallon kolmannen kerran Botnian maaliin. JPS:n jälkimmäinen maali hylättiin paitsiovihellyksen vuoksi ja siihen paitsiomaaliin myös hiipui JPS:n hyvä jakso. Botnia otti toisen jakson jälkipuoliskolla ottelun taas haltuun. Viimeisillä minuuteilla Botnia sai onnistumisia kulmalyönneistä. Ensin Niska löi illan toisensa ja 5–2 loppunumerot viimeisteli kulman jälkitilanteesta Ilmari Pesonen.
Voiton myötä Botnialle avautui mahdollisuus saada täydet kolme pistettä alempaan jatkosarjaan. Akilles voitti kuitenkin oman ottelunsa myöhemmin illalla ja näin Botnia lähtee kahden pisteen kera alempaan jatkosarjaan. Botnia avaa alemman jatkosarjan ensi viikonloppuna lauantain kotipelillä Mikkelin Kamppareita vastaan. Heti seuraavana päivänä joukkue pelaa Oulussa vierasottelun. Sitä ennen laitetaan jalalla koreaksi Pakinkylän VPK:n tiloissa Botnian isännöimien lavatanssien muodossa. Tanssit alkavat huomenna 26.1. klo 14. Liput hintaan 15 euroa, tuottojen mennessä lyhentämättömänä Botnian seuran toimintaan.