Botnia avasi alemman jatkosarjan isännöimällä Kamppareita. Suhteellisen tunnustelevan alun jälkeen Botnia avasi maalitilin reilun vartin kohdalla Eetu Pulkkisen kulmakikalla viimeistelemällä maalilla. Maali tuli hyvään paikkaan, sillä Kampparit oli avausvartin enemmän pallossa kiinni. Puolen tunnin kohdalla Kasperi Hirvonen teki kauden avausmaalinsa ja vei Botnian 2–0 johtoon. Botnia pystyi kohtuullisen vaivattomasti pitämään johdosta kiinni puoliajalle asti.
Toisen jakson alussa Kampparit sai pari vaarallista vastahyökkäystä, joista yksi johti rangaistuslyöntiin ja sitä kautta Kampparien kavennusmaaliin. Muutoin Botnialla ei suuria ongelmia vielä tässä kohtaa ollut ja Kampparien kavennuksen jälkeen Botnia tiivisti puolustustaan hyvin. Toisessa päässä Botnia oli erinomainen erikoistilanteissa. Ensin Markus Kumpuoja löi kulmalyönnistä 3–1 johdon Botnialle. Pari minuuttia myöhemmin Pekka Niska löi rangaistuslyönnin varmasti maaliin. Botnia oli tehokas myös Kampparien erikoistilanteissa. Kampparien kulmalyönti kääntyi Botnian vastahyökkäykseksi Tomi Lapin lähtiessä liberon paikalta hyökkäyksen kärjeksi ja tekikin nousun päätteeksi Botnialle viidennen maalin. Oltuaan edeltävät puoli tuntia kuskin paikalla, 5–1 johto taisi mukavoittaa Botniaa ja Botnia pelasi useammankin puolustuspään tilanteen löysästi, mistä Kampparit rokotti kahdesti. Botnia kesti Kampparien loppurynnistyksen ja avasi alemman loppusarjan 5–3 voitolla.
Botnia lähtee tästä vieraskiertueelle pelaten huomenna jo Oulussa. Lisäksi ensi viikolla on kaksi vieraspeliä tulossa. Kallioon palataan 15. helmikuuta.