Puolivälierien ensimmäisestä kohtaamisesta tappio

Botnian puolivälierät HIFK:ta vastaan alkoivat vaikealla 45 minuuttisella. Botnialta puuttui liike ja pallottomien haut, jolloin Botnia oli isoissa vaikeuksissa HIFK:n korkean karvauksen kanssa. Botnia pyrki reagoimaan ottamalla aikalisän jo vajaan kahdenkymmenen minuutin kohdalla. Avausjakso oli siitäkin huolimatta pitkälti HIFK:n hallintaa. Botnian puolustus tosin toimi sen verran hyvin, ettei mihinkään aivan a-luokan maalipaikkoihin punaiset päässeet, vaikka paljon saivatkin laukauksia. Aivan avausjakson viimeisillä minuuteilla HIFK:n Aku Ojanen pääsi lyömään hyvästä paikasta ja vei HIFK:n 1–0 taukojohtoon.

Toinen jakso olikin sitten jo paljon tasaisempi ja Botniakin sai hyökkäyspeliä aikaiseksi. HIFK oli toki edelleen hivenen hallitsevampi osapuoli. Botnia sai tasoituksen aikaisessa vaiheessa toista jaksoa, kun Leevi Attenbergin röyhkeä nousu maalille tuotti tulosta. Tämän jälkeen Botnian puolustuksen keskeltä löytyi pariin otteeseen normaalia enemmän tilaa ja HIFK pääsi kahden maalin johtoon. Vartti ennen loppua Markus Kumpuoja toi kulmalyönnistä Botnian maalin päähän. Valitettavasti vain HIFK sai seuraavasta hyökkäyksestään niin ikään kulmalyönnin ja pääsi uudelleen kahden maalin johtoon. Botnia ei saanut paikkojaan enää käytettyä ja aivan ottelun lopussa HIFK sai vielä viidennen maalin, joka sinetöi lopputuloksen 5–2 HIFK:lle.

Sarja jatkuu perjantaina samassa paikassa, mutta Botnian isännöimänä. Tuolloin Botnialla on pakkovoiton paikka.