Botnia avasi vuoden 2026 kotipelillä Akillesta vastaan. Lumipyryn vuoksi jäätä ei pystytty hoitamaan kunnolla vedellä ja peli pelattiinkin normaalia heikkokuntoisemmalla jäällä. Vaikka Akilles pääsi aikaisessa vaiheessa johtoon, oli avausjakso muutoin Botnian hallintaa. Botnia piti palloa ja Akilles kyttäsi vastahyökkäyksiä. Botnian suurimmat ongelmat avausjaksolla olivat heikot ratkaisut viimeisellä hyökkäyskolmanneksella. Sen verran Botnia kuitenkin sai tehoja hyökkäyspäähän, että tasoittivat heti Akilleen maalin jälkeen Markus Kumpuojan toimesta ja menivät puolen tunnin kohdalla Kaarlo Lapin kulmalyönnistä viimeistelemällä maalilla 2–1 taukojohtoon.
Toisellakin jaksolla Akilles avasi maalinteon, jonka jälkeen Botnia kuittasi välittömästi. Botnian maalintekijänä Kumpuoja toistamiseen. Botnia pystyi toisella jaksolla pelaamaan paremmin hyökkäyspäässä ja päätti hyökkäyksiä laadukkaammin. Patrik Parkkonen teki vahvan nousun päätteeksi Botnialle 4–2 maalin, kun ottelua oli reilu 20 minuuttia jäljellä. 4–2 maalin jälkeen Botnialla ei juuri hätää ollut omalla maalilla, sillä kotijoukkue hallitsi peliä eikä päästänyt Akillesta kirimään. Parkkonen naulasi viimeisen niitin kulmalyönnistä viimeistelemällä loppulukemat 5–2 Botnialle.
Botnian pelit jatkuvat kotona ensi viikon lauantaina ottelulla Narukerää vastaan.

