Botnialle viime hetken maalilla pisteet tapahtumarikkaassa trillerissä

 

Botnian runkosajran viimeinen kotipeli pelattiin Narukerää vastaan. Vierailijat olivat ajautuneet tappioputkeen. Botnialla peli on alkanut kauden edetessä näyttämään paremmalta, vaikka eilen toki tulikin tiukka tappio Varkaudessa. Botnia aloitti ottelun hyvin ja siirtyi jo neljän minuutin kohdalla 1-0 johtoon. Pallo tuotiin hyvällä jalalla Narukerän puolustusalueelle ja Kaapo Schreck pääsi viimeistelemään Markus Kumpuojan nappisyötöstä. Botnia piti painetta hyvin yllä ottelun alun ja 2-0 maali näki päivänvalon reilun vartin kohdalla. Paluun kokoonpanoon tehnyt Heikki Pesonen löi kulmalyönnistä maalin paluunsa kunniaksi. Tämän jälkeen Botnian peli passivoitui ja Narukerä hallitsi. Vajaan puolen tunnin kohdalla Narukerä onnistui kavennuksessa kulmalyönnistä. Tämän jälkeen Botnia oli aika köysissä hetken aikaa ja kolmessa minuutissa Kerä oli noussut 2-3 johtoon. Johtoasema puolestaan passivoitti Narukerän pelaamista ja Botnia pääsi takaisin peliin mukaan avausjakson lopulla. Tauolle mentiin kuitenkin Narukerän 2-3 johdossa.

Toisen jakson alkuun Botnia näytti kerjäävän ikävyyksiä jouduttuaan heti jakson alussa kahden miehen alivoimalle. Niin vain Botnia taisteli ja tuli kahden miehen alivoimalla tasoihin Aapo Pulkkisen maalila. Tämän jälkeen tapahtumia riitti ja tänään nähtiinkin tapahtumarikkain 45 minuuttinen, mitä tällä kaudella on Oulunkylässä pelattu. Toki myös tuomariston avausjakson linjan vaihtuminen toiselle jaksolle linjattomuudeksi myötävaikutti tapahtumarikkauteen. Tämän jälkeen joukkueet tekivät tasatahtiin maaleja. Botnian maaleista vastasivat Kumpuoja kertaalleen ja Eetu Pulkkinen kahdesti. Muutama minuutti ennen ottelun loppua Botnia ratkaisi ottelun. Kulmalyönti pelattiin kikalla ja Aapo Pulkkinen pääsi Onni Autisen syötöstä puttaamaan Botnialle voittolukemat 7-6. Viimeiset pari minuuttia Botnian onnistui pitää pallo Narukerän päädyssä sivurajan tuntumassa suojaten palloa, ilman että Narukerä pääsi minkäänlaiseen loppurynnistykseen. Botnia taitaa olla näin ainoa joukkue tämän kauden runkosarjassa, joka on onnistunut ottamaan täydet neljä pistettä Narukerältä.

Botnia pysyy voitolla sarjassa seitsemäntenä. Eteenpäin ei enää ole asiaa ja hyvää tämän ottelun tulos teki takana olevien Kamppareiden ja OLS:n edellä pysymiseen, vaikka näillä yksi peli enemmän onkin vielä jäljellä. Itse asiassa Botnian runkosarjan viimeinen ottelu pelataan juuri Oulussa viikon päästä sunnuntaina. Tällöin myös selviää Botnian otteluohjelma alemmassa loppusarjassa. Kaksi peliä pelataan joka tapauksessa alemman loppusarjan aikana Oulunkylässä, mutta milloin ja ketä vastaan, se selviää myöhemmin.

 

Botnia – Narukerä 7-6 (2-3)

03:05 1-0 Kaapo Schreck (Markus Kumpuoja)

10:10 2-0 Heikki Pesonen (Juri Schreck)

27:10 2-1 Ville Aaltonen (Eero Paavola)

28:13 2-2 Eero Paavola (Ville Aaltonen)

30:35 2-3 Ville Aaltonen (Kasper Perdén)

52:45 3-3 Aapo Pulkkinen

57:48 3-4 Eero Paavola

66:46 4-4 Markus Kumpuoja (Kaapo Schreck)

69:35 5-4 Eetu Pulkkinen (Onni Autinen)

74:45 5-5 Kristian Paukkonen (Tomi Mustonen)

75:50 6-5 Eetu Pulkkinen

80:02 6-6 Kristian Paukkonen (Ville Aaltonen)

87:33 7-6 Aapo Pulkkinen (Onni Autinen)