JPS löi kaksinumeroiset tulostaululle myös Oulunkylässä

 

Botnia lähti hakemaan revanssia JPS:stä kotikentällään. Botnia pitikin ihan hyvin ja hyvällä itseluottamuksella palloa pitkiä pätkiä, mutta aika vaarattomasti omalla kenttäpuoliskollaan. Kärsivällisyyshän toki on hyve tiukoissa otteluissa, joissa puolustus pysyy tiiviinä. JPS:ää vastaan puolustuksesta löytyi aukkoja ja JPS tuli voimakkaasti hyvällä luistelulla Botnian puolustuksen läpi liian usein ja viimeisteli hyvin karaten tauolle johtoasemassa 1-6. Botnian ainokaisen viimeisteli kauden avausmaalinsa Botnian paidassa lyönyt Pekka Niska. Ikävämpiä uutisia oli maalilla torjuneen Topi Pihlajamaan loukkaantuminen avausjaksolla.

Toinen jakso ei saanut parasta alkua Botnialaisittain JPS:n tehtyä heti jakson alkuun maalin. Tämän jälkeen Botnia pelasi hyvin ja vaikutti pakottavan JPS:n taistelemaan tosissaan pisteistä. Ensin Kasimir Johansson pääsi maalin edestä laittamaan Markus Kumpuojan syötön maaliin ja kymmenen minuuttia myöhemmin Niska löi illan toisensa. Enempiinkin maaleihin oli paikat, mutta JPS kesti. JPS sai aikalisän jälkeen pelinsä taas kuntoon ja naulasi lopullisen niitin reilu kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua. Tämän jälkeen peli pääsi repsahtamaan Botnian puolustusinnon loputtua. Tosin täysin puhtaita papereita ei vieraidenkaan puolustus saa. Ottelun loppuminuuteilla Kaapo Schreck ja Eetu Pulkkinen pääsivät Botnian osalta kaunistelemaan loppulukemia. Runsasmaalinen ottelu lopulta JPS:lle lukemin 5-11.

Seuravan kerran Botnia pelaa heti huomenna matkustaen Poriin. Oulunkylään palataan maajoukkuetauon jälkeen jolloin Narukerä puolestaan saapuu Oulunkylään.

 

Botnia – JPS 5-11 (1-6)

06:00 0-1 Jarno Eronen (Nikke Tuhkanen)

11:03 0-2 Jasu Koljonen (Nikke Tuhkanen)

15:11 0-3 Lasse Tammilehto (Nikke Tuhkanen)

21:07 1-3 Pekka Niska

28:06 1-4 Tuukka Ässämäki (Elmeri Hämäläinen)

32:27 1-5 Joni Vuopio (Nikke Tuhkanen)

44:35 1-6 Jarno Eronen (Joonas Hiltunen)

46:39 1-7 Tuukka Ässämäki (Jarno Eronen)

52:40 2-7 Kasimir Johansson (Markus Kumpuoja)

62:59 3-7 Pekka Niska (Onni Autinen)

77:55 3-8 Joonatan Alho (Leevi Lausanto)

84:16 3-9 Tuomas Liukkonen (Tuukka Ässämäki)

86:11 4-9 Kaapo Schreck (Eetu Pulkkinen)

87:14 4-10 Tuomas Liukkonen (Elmeri Hämäläinen)

89:13 4-11 Jasu Koljonen (Topi Pesonen)

91:32 5-11 Eetu Pulkkinen (Pekka Niska)