Botnian runkosarjan viimeisessä ottelussa Narukerää vastaan, kova puuskittainen tuuli ja lumipyry pitivät huolen siitä, ettei jääpalloilullisia hienouksia päästy näkemään. Botnia sai pari paikkaa heti alkuminuuteilla Juri Schreckin nostoilla linjan taakse. Ensimmäinen ei tuottanut tulosta, mutta jälkimmäisestä Jyrki Tauschi karkasi maalintekoon. Tämän jälkeen ottelu oli pitkälti myötätuuleen pelanneen Narukerän. Kahdesti Narukerän järjestämä hässäkkä Botnian maalilla tuotti tulosta maalin muodossa ja tauolle mentiin 1-2 tilanteessa. Tauon aikana ei jäätä hirveästi saatu putsattua ja pallon liike pysähtyi joka kerta tehokkaasti lumeen. Pitkien pallojen lyöminen ei tulosta tuottanut, kun ei kummankaan joukkueen puolustukset virheitä tehneet. Jokainen pitkä pallo katkottiin järjestäen, eikä maalipaikkoja syntynyt kuin aivan lopussa. Pari minuuttia ennen loppua Jyry Kortelainen pääsi läpiajoon, mutta kuljettaminen lumisella kentällä oli haastavaa ja yritys meni ohi. Aivan viimeisellä minuutilla Heikki Pesonen sai hyvän lyönnin vapaalyönnistä, mutta Iiro Nurmi torjui. Näin lopputulokseksi jäi 1-2.

Botnian taival jatkuu alemmassa loppusarjassa, joka käynnistyy Botnian osalta jo keskiviikkona kotiottelulla Varkautta vastaan. Ottelu alkaa klo 19.00.