Botnian ottelun alku Akillesta vastaan alkoi katastrofaalisesti. Akseli Laakkonen pääsi Botnian puolustuksen keskeltä lyömään vieraat johtoon vain viidentoista sekunnin pelin jälkeen. Lisää seurasi reilu minuutti myöhemmin Matti Vainion toimesta. Botnia pääsi peliin mukaan neljän minuutin kohdalla Tero Määttälän onnistuessa. Botnia sai kavennusmaalin myötä pallolliseen pelaamiseen vähän enemmän järkeä ja puolustukseen puolestaan ryhtiä ja uhrautuvaisuutta. Akilles puolusti suurimman osan Botnian hyökkäyksistä kulmalyönneiksi, joista siniset eivät tulosta saaneet. Akilles puolestaan keräili hyökkäyspäässä lähinnä paitsiovihellyksiä. Aivan jakson lopulla vahvaa peliä pelannut Rolf Larsson vei harmillisesti vieraat kahden maalin taukojohtoon.

Toinen jakso päästiin aloittamaan puhtaalla jäällä ja se näkyi heti vauhdikkaampana pelinä. Sääli vain, että Botnia ei pystynyt käyttämään parantuneita peliolosuhteita ensimmäisenä, vaan Akilles iski kulmalyönnistä. Botnia ei oikein missään vaiheessa päässyt enää iskuetäisyydelle. Vaikka Botnia iski kahdesti Jyry Kortelaisen toimesta, kuittasi Akilles varsin nopeasti nuo Botnian kavennukset ja piti eron kolmessa maalissa. Ottelun loppupuolella Botnian viimeistelystä jäi sitten viimeinen terä pois eikä takaa-ajo oikein onnistunut. Kulmalyöntejä Botnia sai peräti 11, mutta näistä vain yhden Botnian onnistui hyödyntämään. Lukemin 3-7 pisteet lähtivät lopulta Porvooseen.

Hyvän alun jälkeen Botnia on valahtanut sarjataulukossa jumbosijalle, vaikka tämän päiväinen oli jo hieman parempaa viikonloppuun verrattuna. Seuraavaksi Botnia kohtaa vieraissa pisteen verran edellä olevan Varkauden. Paluu kotikentälle tapahtuu sunnuntaina jolloin JPS saapuu vieraaksi.