Stadin ensimmäistä paikallista saatiin tällä kaudella odottaa tammikuun lopulle asti. Kun parinkin ottelusiirron jälkeen päästiin vihdoin pelaamaan, oli Oulunkylään saatu perjantai illaksi ottelun arvoinen yleisömäärä ja tunnelma. Itse peli oli avausjaksolla varsin tiivistä puolustamista molemmilta joukkueilta. HIFK karvasi agressiivisemmin korkeammalta ja ensimmäiset kymmenen minuuttia Botnia oli pienissä ongelmissa HIFK:n karvauksen kanssa. Botnia selvisi HIFK:n alkurynnistyksestä, mutta muutamia yksittäisiä harhasyöttöjä Botnian pelaajistolle tuli omalla puoliskolla avausjakson aikana. Botnia avasi ottelun maalinteon Kaapo Schreckin laukauksella. Lyönti lähti kaukaa ja kulmasta päätyen nätisti takakulmaan. Montaa minuuttia Botnia ei ehtinyt johdosta nauttia kun Botnian puolustuksessa sattui se kaikkein pahin pallonmenetys omalla alueella. Kaikista bandyliigan pelaajista pallo piti totta kai menettää maalipörssin kärjelle Aku Ojaselle, joka ei erehtynyt. Tiukka puolustuspeli jatkui tauolle asti, jonne mentiin 1-1 tasalukemissa.

Toinen jakso alkoi pahaenteisesti luisumaan Botnian kannalta huonompaan suuntaan ja reilun tunnin kohdalla HIFK johti jo 1-3. Kevin Larsson ja Patrik Huber pääsivät kumpainenkin lyömään vapaasti kaaren kohdalta pallon maaliin. Tunnelma alkoi toisella jaksolla olla lämminhenkinen myös kentän puolella. Botnia pelasi suhteellisen kovaa muutaman tilanteen ja varsinkin Ilia Sokolov oli jään pinnassa pariinkin kertaan laittaen vielä reippaanlaisesti teatteria mukaan. HIFK vastasi omanlaisellaan kovuudella ja tuomaristolla oli työtä pitää ottelu käsissään.

Botnia piti reilu vartti ennen päätösvihellystä aikalisän ja pian sen jälkeen alkoi tapahtua. Ensin Kaapo Schreck tuikkasi kulmalyönnin jälkeen irtokarat maaliin. Pari minuuttia myöhemmin Heikki Pesunen hassutteli HIFK:n puolustajia ja löi vielä kauniisti pallon takakulmaan. Tässä vaiheessa HIFK oli melkoisen köysissä sinisen vyöryn tullessa päälle. Lisäajalla Iiro Karppinen vei Botnian johtoon vapaalyönnin jälkeen, Botnian pelaajien ollessa jälleen ahneempia maalin edustalla. Voiton varmistamiseksi Heikki Pesonen kierteli HIFK:n puolustajia lisää ja tarjoili Karppiselle helpon paikan lyödä 5-3 loppulukemat.

Botnian pelit jatkuvat sunnuntaina Oulussa ja ensi viikolla pelataan jälleen HIFK:ta vastaan, joten tärkeitä otteluita täynnä on Botnian runkosarjan loppu.