Botnia lähti Porvooseen haastamaan kauden suurinta mestarisuosikkia ja pystyikin ottelun alussa sitä hyvin tekemään. Botnia sai jopa tehtyä ottelun avausmaalin Lasse Tammilehdon käännettyä keskikentän pallonriistosta hyvin hyökkäykseen. Tammilehto pelasi pallon Onni Autiselle joka jatkoi nopeasti vielä paremmassa paikassa olleelle Iiro Karppiselle, joka viimeisteli. Akilleen tasoitus tuli välittömästi Botnian maalin jälkeen ja avausjakso alkoi kääntyä selvemmin Akilleen hallinnaksi. Botnia yritti puolustaa sen minkä pystyi, mutta Akilleen liike oli myrkkyä ja kotijoukkue pystyi tehtailemaan liukuhihnalta maalipaikan toisensa perään. Akilleen viimeistely oli jäätävän korkealla tasolla ja tauolle mentiinkin Akilleen 6-1 johdossa. Botnian parhaat maalipaikat avausjaksolla tulivatkin kulmalyönneistä, joissa oli hyvin ideaa, mutta aivan maaliin saakka ei palloa saatu.

Toisella jaksolla Akilles paineli horisonttiin ja Botniallakin taisi alkaa jalka painamaan maalieron kasvaessa. Kaksi maalia Botnia sai sentään rakennettua toisen jakson harvoista tekopaikoistaan. Kaapo Schreck onnistui kulmalyönnistä ja Botnian kolmannessa maalissa Pekka Niska oli vastaanottamassa pitkää palloa ja sai pelivälineen pelattua vielä Karppiselle, joka viimeisteli illan toisen maalinsa. Loppulukemat olivat lopulta tylyt 13-3 Akilleelle.

Seuraavan kerran Botnia pelaa vasta itsenäisyyspäivänä. Tulevalle sunnuntaille alun perin kaavailtu HIFK-peli on siirretty pelattavaksi 28. tammikuuta, joten Botnia saa tähän reilun viikon tauon ennen seuraavaa ottelua. Vastaansa Botnia saa itsenäisyyspäivän ottelussa kotonaan Varkauden, joten tärkeitä pisteitä kevättä ajatellen on jaossa tuolloin.