Botnia jatkoi vierasotteluiden putkeaan Porissa. Vaikka Narukerä menikin reilun puolen tunnin kohdalla kolmen maalin johtoon oli avausjakso kohtalaisen tasaista pelaamista. Botnia sai avausjakson lopulle tärkeän kavennuksen Eetu Pulkkisen lyötyä uransa ensimmäisen maalin bandyliigassa. Toisen jakson alkupuolella Pulkkisen uran toinen bandyliigamaali toi Botnian jo maalin päähän. Sitten Narukerä piti aikalisän ja heti sen jälkeen Tomi Mustonen löi vapaalyönnistä Narukerän kahden maalin johtoon ja Botnian ote herpaantui. Viimeisen puolituntisen aikana Narukerä pääsikin sitten maalin tekoon useammankin kerran ja taululla oli lopulta 9-2 lukemat Narukerän hyväksi.

– Siinä kun noustiin maalin päähän oli fiilis, että tänään on saumat hakea jopa täydet pisteet. Harmillisesti saivat meidän kannalta ikävän maalin vapaalyönnistä. Positiivista oli tänään todella paljon ja meiltä selkeästi parempaa tekemistä kuin Mikkelissä ja saatiin paljon onnistumisia. Vastustaja oli kova, mutta pystyttiin pistämään hanttiin sen tunnin verran. Maali siinä kohtaa toiseen suuntaan niin en tiedä miten olisi päättynyt. Päästettiin toki liian monta maalia siihen loppuun mikä oli tietysti siinä kohtaa kosmetiikkaa. Pikkaisen oli sellaista, ettei pysytty omilla paikoilla eikä ollut enää sellaista energiaa tulla kotiinpäin puolustamaan. Tasoero ei ollut noin iso mitä numerot näyttää, analysoi päävalmentaja Tomi Gröhn ottelua.

Seuraavana Botnialla pitäisi olla ohjelmassa kotiottelu OLS:ia vastaan ensi viikonloppuna, mutta varmaksi ottelun toteutumista tuolla päivämäärällä ei uskalla julistaa vielä tässä vaiheessa. Botnian harjoitteluun ja valmistautumiseen epävarmuus ei vaikuta.

– Ei auta kun mennä päivä kerrallaan ja treenata normaalisti. Mitä vain voi tapahtua.