Botnian kausi 2020-21 alkoi vierastappiolla JPS:ää vastaan lukemin 6-2. JPS hallitsi pallollista peliä, kuten etukäteen osattiin odottaa ja Botnia pyrki puolustamaan JPS:n maalipaikat vähiin. Päävalmentaja Tomi Gröhnin mukaan puolustus toimikin varsin hyvin koko joukkueen puolustuksena, etenkin kun otetaan lähtökohdat huomioon. Botnia pääsi viime viikolla tekemään vain yhden laadukkaan ison jään harjoituksen. Botnialle sattui kuitenkin pari pahaa virhettä pallollisena, mistä JPS rokotti. Lisäksi JPS oli vahva erikoistilanteissa iskien kolme maalia kulmalyönneistä Botnian nollaa vastaan. Botnian osumista vastasivat Tomi Lappi läpiajosta sekä Iiro Karppinen joka pääsi puttaamaan takatolpalta Kaapo Schreckin syötön tyhjään maaliin.

– Meilläkin oli paikkoja tehdä riittävästi maaleja, mutta vastustaja oli tänään tehokkaampi. Ottelussa oli tänään paljon hyvää ja hyvin sitoutuneesti yritetään tehdä niitä asioita mistä puhutaan ja oltiin myös ennakkoluulottomia tänään pelaamisessa. Siellä oli vielä vähän huonoja ratkaisuja ja tälläisiä pieniä asioita aika paljon, mutta niissä saadaan parannettua toistojen kautta. Toivotaan ehjää treeniviikkoa tähän alle niin ollaan valmiimpia seuraavaan peliin.

Botnian seuraava vastus ei tule ensi viikonloppuna olemaan sen helpompi, kun Botnia pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa. Lauantaina Oulunkylään saapuu Kampparit.