Tapaninpäivän perinteisellä ottelukierroksella Botnia pelasi kauden toisen Stadin derbyn, tällä kertaa HIFK:n kotikentällä Kalliossa. HIFK oli sulatellut kinkut paremmin ja oli heti alusta alkaen paremmin pelissä mukana. HIFK:lta löytyi se yksi ylimääräinen vaihde peliinsä jolla maisema vaihtui ja punaiset pystyivät murtamaan Botnian puolustuksen. Botnian pelistä puuttui luisteluvoimaa ja iso osa pelinrakentelusta oli HIFK:n sumppuun puskemista. Botnian harvoissa maalipaikoissa oli joko hätäilyä tai etenkin maalin edustalla pehmeyttä. HIFK sen sijaan rankaisi neljästi avausjaksolla.

Toisen jakson alussa Botnian haaveet kiristä kaatuivat HIFK:n kahteen maaliin heti jakson alussa. Tämän jälkeen Botnian puolustus alkoi avautumaan vieraiden hakiessa kavennusmaalia ja HIFK pääsi iskemään lisää saaden lopulta kympin rikki. Tero Määttälä toi vielä ottelun loppuminuuteilla Botnialle yhden lohtumaalin taistellen pallon maaliin maalinedushässäkästä. Loppulukemat olivat tylyt 10-1 HIFK:n hyväksi.

Tähän mennessä ainoastaan kärkijoukkueet Veiterä ja Akilles ovat menneet menojaan, mutta muita vastaan Botnia on pystynyt haastamaan tasaisesti vaikka pisteet ovat jääneet. Tämän iltaisessa ottelussa Botnia ei pystynyt millään tavalla vastaamaan keskikastia miehittävän joukkueen luisteluun ja terävyyteen, mikä ei varsinaisesti mairittele Botniaa. Vuosi 2019 päättyi näin kauden heikoimpaan otteluun. Uutta nousua vuodelle 2020 lähdetään hakemaan kotikentältä 6. tammikuuta Akilleen saapuessa kylään.