Botnian kesä 2018 oli ilahduttavan seesteinen ja pelaajaliikenteen osalta yllätyksetön verrattuna edellisen kesän myllerrykseen. Liikehdintää pelaajapuolella toki oli, mutta suurimmaksi osaksi joukkueen runko pysyi samana. Viime kaudella Botniaan saapuneet pelaajat, sekä uusiin pelipaikkoihin totutelleet pelaajat pääsevät aloittamaan uuden kauden tutussa ympäristössä.

– Eihän voida edes puhua siitä, että joukkue olisi muuttunut, jos verrataan viime kauden muutoksiin. Muutamia lopettaneita pelaajia on ja se on tietysti aina harmi. Aina toivoo, että pelaajat jatkaa, mutta kun mennään amatööripohjalta niin pitää ymmärtää henkilökohtaisia syitä. Tämä sarja kuitenkin vaatii aika paljon. Viime kausi oli sellainen kaikkien niiden muutosten myötä meitä tähän kauteen valmistava. Sillä ajatusmaailmalla ei lähdetty liikkeelle viime kaudelle, mutta sellainen siitä tuli, päävalmentaja Jussi Tapio kertoo.

Botnia saa paluumuuttajina takaisin Tuomas Antikaisen ja Micke Peräjärven, jotka opiskelivat Ruotsin puolella urheilulukiossa. Ruotsissa urheilulukiossa vietti viime kauden myös Joonatan Irtamo, joka tulee tekemään debyyttinsä Botnian paidassa. Jyväskylästä Botniaan saapuu Mikko Tammilehto, joka vietti välivuoden jääpallosta, mutta jatkaa nyt uraansa. Omista junioreista edustusjoukkueeseen nostettiin Jyry Kortelainen.

Botniaan paluun tekee myös Ruotsin Allsvenskanissa Örebrossa viime kauden pelannut Tero Määttälä. Maalitykki saapuu Botniaan uuden roolin kera tullen valmennukseen Jussi Tapion avuksi. Määttälä on isossa roolissa fysiikkavalmennuksessa ja suunittelee yhdessä Tapion kanssa jääharjoitteet ja pelitaktiikat. Pelipäivinä Määttälä keskittyy vain pelaamiseen, mutta heti ottelun päätyttyä Määttälä ottaa jälleen valmentajan roolia.

– Kun tulin Ruotsista takaisin, Vesa kyseli valmennushommista ja juttelin Jussin kanssa asiasta. Meillä oli aika hyvät näkemykset siitä miten lähdetään kausi viemään. Aika paljon olen jutellut eri lajien valmentajien kanssa ja oppinut valmennuksesta sitä kautta, Määttälä sanoo.

– Meillähän on Teron kanssa historiaa jo kahden vuoden takaa P21-joukkueen kanssa. Se parivaljakko toimi silloin jo tosi hyvin ja Tero pystyi tuomaan pelaajan näkökulman kaikkeen toimintaan. Nyt on päivittäin joku jonka kanssa sparrata ajatuksia ja me voidaan sitten näitä ajatuksia, jotka eivät ole vain yhden ihmisen näkemys, viedä eteenpäin, Tapio valottaa valmennuskaksikon työskentelyä.

Vaikean viime kauden jälkeen odotukset tulevalle kaudelle ovat maltilliset. Joukkue on ennakkoon ajateltuna viime kautta parempi ja kokeneempi, paremmin yhteen hitsautunut kokonaisuus. Valmennuksen tavoite alkukaudelle on saada joukkue pitämään kiinni peli-ideasta ja pelaamaan hyvän 90-minuuttisen tehden nöyrästi töitä molempiin suuntiin. Suorien tulostavoitteiden sijasta vaatimustasoa Botniassa on nostettu päivittäiseen tekemiseen ja se on yhdistetty pitkäjänteiseen juniorityöhön, jonka uskotaan tuottavan tulosta.

– Emme tule tavoittelemaan pikamenestystä, vaan seuratoiminta tullaan vakauttamaan ja junioripolku tullaan ottamaan käyttöön. P17-junioreita tulee harjoittelemaan edustusjoukkueen mukana ja heitä koulitaan jo siinä vaiheessa mukaan edustusjoukkueen tekemiseen, Tapio sanoo.

Botnia avaa kautensa tulevana perjantaina Varkauden vieraana. Alunperin kotiavauksen piti olla heti seuraavana lauantaina, mutta lämmin syksy viivästytti jään saamisen Oulunkylään. Ottelusiirtojen jälkeen Botnian ensimmäinen kotiottelu pelataan 24. marraskuuta LRK Tornion saapuessa Oulunkylään.

 

Tämän hetkinen Botnia edustusjoukkue:

Micke Peräjärvi MV

Joonas Kankkunen MV

Pauli Haikonen MV

Tomi Herranen

Niklas Johansson

Tuukka Penttinen

Niels Främling

Tomi Pallasalo

Matti Islander

Juri Schreck

Iiro Karppinen

Tomi Lappi

Tero Määttälä

Kaapo Schreck

Tuomas Antikainen

Joonatan Irtamo

Mikko Tammilehto

Jyry Kortelainen

 

Botnian kotiottelut kaudella 2018-19:

Lauantaina 24.11 alkaen klo 15.00; Botnia – LRK

Sunnuntaina 25.11 alkaen klo 13.00; Botnia – OLS

Lauantaina 1.12 alkaen klo 15.00; Botnia – Kampparit

Sunnuntaina 16.12 alkaen klo 13.00; Botnia – Narukerä

Perjantaina 21.12 alkaen klo 19.00; Botnia – JPS

Keskiviikkona 26.12 alkaen klo 15.00; Botnia – HIFK

Lauantaina 12.1 alkaen klo 15.00; Botnia – Akilles

Sunnuntaina 13.1 alkaen klo 13.00; Botnia – Veiterä

Sunnuntaina 20.1 alkaen klo 13.00; Botnia – WP 35