Botnialla oli alle 24 tuntia aikaa valmistautua hyvin levänneen sarjakärki Veiterän kohtaamiseen. Kentälle luisteli kotijoukkue, josta ei edellisen väsymys paistanut, päinvastoin. Ero eiliseen oli valtava sekä asenteessa, että puolustuksen tiiveydessä.

Veiterä oli enemmän palloa pitänyt joukkue, mutta avausjakson ensimmäinen loistava maalipaikka tuli Botnialle. Kymmenen minuutin pelin kohdalla Botnia karvasi agressiivisesti ylhäältä ja saikin riistettyä pallon pari metriä Veiterän maalista. Valitettavasti vain Veiterän pelaajat jyräsivät maalin pois paikoiltaan ja tilanne kuihtui siihen. Loppujen lopuksi tilanteesta vihellettiin ainoastaan vapaalyönti Botnialle, mitä kotijoukkue ei saanut hyödynnettyä.

Botnia pystyi rikkomaan Veiterän peliä ja pitämään sarjakärjen hyökkäyksen suhteellisen hyvin kurissa. Ainoastaan muutaman kerran huolellisuus oman alueen syötöissä tuotti sydämmentykytyksiä, mutta niistäkin selvittiin.

Tasatilanteessa Botnia ei ikävä kyllä päässyt taukoa viettämään. Botnia pelasi keskialueella oman vapaalyöntinsä huonosti ja muutamaa sekunttia myöhemmin Veiterällä oli maalipaikka Botnian maalilla. Siitä seuranneesta kulmalyönnistä Janne Hauska löi pallon Botnian maalin kattoon vieden Veiterän 0-1 johdossa tauolle.

Toisen jakson alkajaisiksi Veiterä pääsi lisäämään johtoaan useammallakin maalilla ennen kuin Botnia sai pakettinsa taas kasaan ja puolustuksen tiiviiksi. Veiterän tasoinen joukkue toki pystyy luomaan melkeinpä joka pelissä väkisinkin ne pari kolme huippupaikkaa. Lisäksi Veiterä oli tänään hyvä kulmalyönneissään tehden niistä pari maalia.

Botnialaisista maalinteossa osuivat Tomi Lappi sekä illan erikoisimman maalin tehnyt Matti Islander. Islanderin lyöntilaukaus otti Veiterän pelaajasta kimmokkeen ja korkealle ilmaan noussut pallo putosi sopivasti Veiterän maaliin.

Botnialla taisteluasenne oli kohdallaan ja ottelu oli ehkäpä parasta Botniaa mitä Oulunkylässä on tällä kaudella nähty. Botnia joutui vieläpä laittamaan hieman puolustuksen palettia uusiksi kun kapteeni Niklas Johansson joutui jättämään ottelun kesken vain 20 minuutin pelin kohdalla selkävaivojen vuoksi.

Isompaa loukkaantumismurhetta Botnialle tarjoiltiin aivan pelin lopussa kun kulman jälkitilanteesta Veiterän pelaaja torppasi Artem Lapshinia kyynerpäällä naamaan. Tätäkään tuomarit eivät noteeranneet, vaikka pelaajan pitäisikin olla vastuussaan myös kyynerpäistään. Joka tapauksessa Lapshinin ilta jatkui ottelun jälkeen lääkärin päivystyksessä. Myöhemmin selviää mikä on Lapshinin pelikunto tulevissa otteluissa.

Botnia pelaa jo heti tulevana keskiviikkona Varkaudessa. Botnian seuraavat viisi ottelua ovat vierasreissuja, jonka jälkeen Botnia palaa helmikuun puolella päättämään runkosarjan kahteen kotiotteluun. Ensin 10. helmikuuta Oulunkylään saapuu Tornio ja seuraavana päivänä runkosarjan päätöskierroksella OLS.

 

Botnia – Veiterä 2-6 (0-1)

43:37 0-1 Janne Hauska (Eetu Peuhkuri)

47:08 0-2 Eetu Peuhkuri (Tero Liimatainen)

51:20 0-3 Janne Hauska

58:05 0-4 Eetu Peuhkuri (Johan Segerman)

69:44 1-4 Tomi Lappi (Iiro Karppinen)

80:04 1-5 Tomi Hauska (Eetu Peuhkuri)

82:00 1-6 Janne Hauska (Aleksi Seppänen)

83:20 2-6 Matti Islander