Botnian kokeneimpaa kalustoa edustava Vilppu Huovila saa tulevalle kaudelle jääpallon ja perhe-elämän kiireiden seuraksi myös syksyllä Helsingin yliopistossa alkavat opiskelut. Ensi kauden jatkon suhteen jouduttiinkin hieman käymään pelaajan ja seuran kesken keskusteluita miten kausi saadaan vietyä läpi. Lopputuloksena Huovila tuo kokemusta ja jämäkkyyttä Botnian puolustukseen myös ensi kaudella, mutta Huovilan omilla ehdoilla.

– Opiskelujutut tulevat viemään aikaa, vaikka en kaikissa tapahtumissa olekkaan mukana. Viime vuonna olin osasta tapahtumista poissa ja se oli itselle hyvä ja samalla tavalla se voisi olla mahdollista myös ensi kaudella, Huovila pohtii.

Valmennukselle tieto siitä, että Huovila on valmis perhe ja opiskelukiireiden lisäksi antamaan myös Botnialle aikaansa silloin kuin ehtii, tuli mieluisana yllätyksenä joukkueen kasaamisen suhteen. Huovilan tasoisen pelaajan poissaolo ei koskaan ole helposti sivuutettava asia, mutta puolustusta on kasattu siten, että se kestää myös Huovilan mahdolliset poissaolot.

– Sovittiin Vilen kanssa siten, että hän panostaa varsinkin alkusyksyllä koulun alkuun, jotta se varmasti käynnistyy hyvin ja siinä mennään Vilen ehdoilla. Silloin kun joukkuetta alettiin rakentamaan, lähdettiin siitä liikkeelle, että Vile ei olisi käytettävissä. Se tulee olemaan aina plussaa kun hän on meidän käytettävissä. Tahtoa on, mutta koulun vuoksi joutuu hieman järkeilemään, Jussi Tapio selventää valmennuksen kantaa.

Huovila on joukkueen kokeneimpia pelaajia ja pystyy silkalla kokemuksellaan ottamaan lyhyelläkin valmistautumisella paikkansa Botnian alakerrasta. Tapio muistuttaa myös Huovilan urheilullisuudesta, jonka avulla Huovila pystyy pitämään itsensä hyvässä bandyliigan vaatimuksiin vastaavassa kunnossa.

Huovilan tilanne tulee selkiytymään lopullisesti syksyn aikana koulujen alettua.