Micke Peräjärvi aloittaa kautensa Ruotsissa

Botnian ensi kauden maalivahtikuvioissa mukana on viime kaudella P21-sarjassa päävastuuta kantanut Micke Peräjärvi. Peräjärven kauden alku tapahtuu kuitenkin Edsbynissä, eikä vielä tässä vaiheessa ole täysin varmaa pelaako Peräjärvi ensi kautta Suomessa. Mikäli Peräjärvi Suomeen palaa, on seura kuitenkin Botnia.

– Lähden Edsbyhyn vaihto-oppilaaksi Tuomas Antikaisen kanssa syksyllä. Alustavasti olen siellä puoli vuotta. Jos saan vakiinnutettua pelipaikan heidän U18-joukkueesta niin saatan olla koko vuoden, mutta jos ei peliaikaa tule, niin turha sinne on jäädä koko vuodeksi, Peräjärvi kertoo suunitelmistaan.

Mikäli peliaikaa ei Ruotsissa irtoa, Peräjärvi on valmis kilpailutilanteeseen Botnian maalivahtikolmikossa. Peräjärvi myöntää tuoreen hankinnan Joonas Kankkusen olevan oletettavasti lähimpänä ykköstorjujan paikkaa, mutta on myös itse valmis astumaan isompaan vastuuseen.

– Olisin valmis ottaaman ykköstorjujan paikan, mutta kyllähän se vähän jännittää se ajatus. Katsotaan kuinka paljon kehityn Ruotsissa.

Ruotsissa ja Edsbynissä olosuhteet kehittymiselle on kohdallaan. Peräjärvi aloittaa opiskelut Ruotsissa elokuussa ja pääsee todennäköisesti heti isolle jäälle halliolosuhteisiin harjoittelemaan.

– Hyvillä mielin odotan ensi kautta, varsinkin kun Edsbynissä on halli. Siellä on ihan eri meininki olosuhteissa.