Elitserienin finaalissa tullaan tänä vuonna näkemään Botnian kasvatteja,  Tuomas ja Tommi Määtän Edsbynin raivatessa tiensä finaaliin. Edsbyn voitti ratkaisevassa viidennessä välierässä kotikentällään 2913 katsojan edessä Sandvikenin lukemin 5-2.

Ratkaisevassa välierässä Tuomas Määttä pääsi pisteille tehden aivan viimeisillä minuuteilla Edsbynin viidennen maalin. Tumppi takoi yhdeksään pudotuspeliotteluun yhteensä tehot 4+5. Myös puolustuksessa luutiva Tommi Määttä pääsi kertaalleen maalin makuun välieräsarjassa. Kaiken kaikkiaan tulokaskausi kovatasoisessa Elitserienissä on ollut molemmille Määtille täysosuma.

Edsbyn kohtaa ensi lauantaina pelattavassa finaalissa Bollnäsin, joka tarvitsi kolme ottelua voittaakseen välieräsarjansa Villaa vastaan. Finaalissa tullaan näkemään yhteensä neljä suomalaista, sillä Bollnäsissä pelaavat Ville Aaltonen ja Samuli Helavuori.

Määtät tulevat saamaan runsaasti tukea ja kannustusta Botnialta, sillä botnialaisia lähtee bussilastillisen verran väkeä paikanpäälle finaalia jännäämään.