Botnialaiset kiireisinä maajoukkuetauolla

Botnian pelaajistolla riitti maajoukkuetauon aikana kiirettä. Useissa eri ikäryhmissä sekä lopulta A-maajoukkueessa MM-kisoissa oli Botnia edustettuna.

Botniakasvatti Tommi Määtän valitettava loukkaantuminen aivan MM-kisojen alla avasi paikan maajoukkueessa Botnian Jimi Heinoselle. Heinonen paransi uransa ensimmäisissä aikuisten MM-kisoissa peli peliltä haastaen turnauksen lopussa hyvällä itseluottamuksella Venäjän ammattilaispelaajia.

Heinonen keräsi kuudessa ottelussa tehot 3+3 saalistaen puolivälierässä Yhdysvaltoja vastaan tehot 3+2 upottaen mm. kaksi rangaistuslyöntiä sisään. Lisäksi Heinonen syötti yhden Suomen maaleista välierässä Venäjää vastaan. Heinonen, sekä lääkäri Petri Pesonen ja tiedottaja Aleksi Riikonen olivat voittamassa Suomelle pronssia.

– Koko ajan pääsee paremmin ja paremmin mukaan näihin peleihin. Jokainen peli vie eteenpäin ihan älyttömästi. On se aika hurjaa kansainvälinen vauhti kotimaan liigasta tulleena, siinä saa aika paljon sykkiä, Heinonen kertoi puolivälieräottelun jälkeen.

Botniakasvateista Suomen joukkueessa pelasivat lisäksi nykyään ruotsissa jääpalloa pelaavat Teemu ja Tuomas Määttä. Teemu pelasi keskikentällä ja sivutukena tehoin 1+4, Tuomas Määttä keskikentällä pelintekijänä tehoin 3+2.

Suomen P15 joukkue pelasi kaksi harjoitusmaaottelua Ruotsia vastaan, toisen Helsingissä ja toisen seuraavana päivänä Tukholmassa. Botniasta maajoukkueessa oli kaksi pelaajaa, Rasmus Ruusunen ja Veeti Väisänen. Ensimmäisessä maaottelussa kyyti oli kylmää Ruotsin voittaessa 8-0. Toiseen otteluun Suomi ryhdistäytyi, vaikka maalitili jäikin avaamatta. Tukholmassa Ruotsi oli parempi lukemin 2-0.

P21-maajoukkue pelasi niin ikään kaksi harjoitusottelua Ruotsia vastaan Varkaudessa järjestettyjen P17-ikäluokan MM-kisojen yhteydessä. P21-ikäluokassa ei tänä vuonna ollut ohjelmassa arvokisoja. Botnialaisista maajoukkueessa pelasivat Matti Islander ja Kasperi Hirvonen. Hirvonen pääsi pisteille ensimmäisessä ottelussa syöttäen Kalle Lempisen 1-6 kavennusmaalin. Suomi hävisi molemmat ottelunsa lukemin 3-7 ja 2-11.

Varkaudessa pelatuissa P17-ikäluokan MM-kisoissa Botniasta Suomen MM-joukkueeseen pääsi Samuli Sakko. Suomi pelasi alkulohkossa Venäjän ja Viron kanssa. Venäjä oli parempi lukemin 1-5, mutta Viro kaatui peräti 22-2 maalein. Jatkolohkoon Suomi eteni Venäjän kanssa ja sai toisesta lohkosta vastaansa vielä Ruotsin ja Norjan. Ruotsin voittaessa Suomen 7-4, ei Suomen 6-1 voitto Norjastakaan auttanut, vaan tie vei pronssiotteluun Norjan kanssa. Pronssiottelussa Suomi ei antanut Norjalle mahdollisuuksia, vaan voitti 7-3 ja Sakko palasi Botniaan P17-pronssimitali kaulassaan.