Botnialaisia P15-junioreita Ruotsin kaatoon

Botnialaiset jatkavat hyvää työtä junioreissa, josta tällä kertaa palkintona P15-maajoukkueen mukaan tuplamaaotteluihin Ruotsia vastaan lähtee kaksi nuorta Botnian pelaajaa.
Maaottelutapahtuma järjestetään 3.-5. helmikuuta ja sen aikana kohdataan Ruotsi kahdesti. Lauantaina 4. helmikuuta pelataan klo 13.00 alkavassa ottelussa Brahen kentällä ja seuraavaksi päiväksi siirrytään Tukholmaan jossa on edessä toinen ottelu.

Suomen joukkueeseen Botniasta kuuluvat Rasmus Ruusunen sekä Veeti Väisänen. Reservistä löytyy vielä Henri Ilves kotiinjäävänä varamiehenä. Tulevat maaottelut ovat osa Jääpalloliiton ”Projekti 01/02” pelaajapolkua ja tavoitteena projektissa on kasvattaa tulevaisuuden kansainvälisissä peleissä hyvin pärjääviä vastuunkantajia suomalaiselle jääpallolle.

– Nyt valituilla pelaajilla on mahdollista toteuttaa hyvin Suomen maajoukkueiden pelitapaa: pelaavaa, taistelevaa ja monipuolista bandya. Se tukee heidän kehitystään ja tulevaisuutta – unohtamatta seuraavia P15-maajoukkueita. Tästä joukkueesta löytyy nuorempia profiilipelaajia myös tulevalle P15-kaudelle, sillä joukkueeseen on valittu viisi 2003 syntynyttä ja yksi 2004 syntynyt pelaaja. Ikärakenne on täten hieman normaalista poikkeava, kertoo P15-maajoukkueen valmentaja Teemu Laitinen.

– Olemme tämän kauden aikana tehneet todella paljon pelaajatarkkailua. Sitä on ollut niin P15- kuin P17-sarjoissa, leireillä, turnauksissa sekä kansainvälisissä tapahtumissa. Olemme saaneet pojista hyvää ja arvokasta tietoa sekä tätä pelikautta että tulevaisuutta varten. Tuplamaaottelut sekä kevään Uljanovskin Projekti 01/02-leiri ovat todella tärkeitä tapahtumia. Pelaamme kovia kansainvälisiä pelejä. Tapahtumat kertovat meille, missä Suomi menee tässä ikäluokassa, lisää P15-maajoukkueen toinen valmentaja Jukka Pulkkinen.

01- ja 02-syntyneet toteuttavat vielä keväällä toisenkin leirin, joka tähtää kaudella 2017-18 Venäjällä pidettäviin P17-ikäluokan MM-kisoihin. Näiden ikäluokkien pelaajat leireilevät maaliskuun lopussa Uljanovskissa totutellen pelaajia turnauspelaamiseen Venäjällä. Uljanovskin leirin pelaajat nimetään 10. helmikuuta.