Botnian pohjoisen reissu toi täydet pisteet

Botnia jatkoi pisteputkeaan nappaamalla 3-5 voiton OLS:sta. Botnia sai loistavan alun ottelulle ja siirtyi heti avauskympillä johtoon Iiro Karppisen maalilla. Botnia oli kaikinpuolin hallitsevampi osapuoli läpi avausjakson ja paremmalla viimeistelyllä olisi voinut ottaa isommankin johdon tauolle.

Botnia lisäsi johtoaan vielä Niklas Johanssonin ja Jimi Heinosen maaleilla. Ainoan tahran Botnian avausjaksolle toi OLS:n Antti Pesosen kulmalyönnistä tekemä kavennusmaali aivan avausjakson loppuun. Päävalmentaja Esa Määttä oli ottelun jälkeen syystäkin tyytyväinen omiensa esitykseen etenkin avausjaksolla.

– Me oltiin ensimmäisellä jaksolla vahvoja monella osa-alueella ja pelattiin hyvin. Ainut huono puoli oli siinä, ettei saatu maaleja tilanteista. Peli olisi voinut olla puoliajalla jotain muuta ja ratkennut meille, mutta sitä on turha jossitella kun ei laitettu paikoista palloa maaliin, Määttä pohti ottelun jälkeen Botnian avausjaksoa.

Toiselle jaksolle kotijoukkue OLS saapui haastamaan Botnian tosissaan voitosta ja pelasi erinomaisen toisen jakson. Botnia sai onneksi hieman lisää johtoa kirittyä oululaisiin nähden Ignat Mikhailinin maalilla. Botnia pystyi hyvin vastaamaan oululaisten kavennusmaaliin ja pitämään pelin kahden maalin johdossa, kunnes pari minuuttia ennen loppua Tero Määttälä teki Botnialle helpottavan viidennen maalin. OLS kavensi vielä kertaalleen aivan lopussa, mutta pisteet lähtivät Botnian matkassa Helsinkiin.

Voiton myötä Botnia repäisi kahden pisteen eron Veiterään ja on nyt yksinään neljännellä sijalla kiinni viimeisessä kotietupaikassa. Ero ylöspäinkin on vielä mahdollista kuroa kiinni. JPS on kolmantena kolme pistettä edellä, mutta kaksi peliä enemmän pelanneena. Seuraavaksi Botnialla on edessä todellinen huippuottelu kotikentällä kun sarjakärki Akilles saapuu keskiviikkona Oulunkylään.