Botnian comeback jäi vaille palkintoa

Botnia lähti haastamaan sarjassa jaetulla kärkisijalla ollutta Kamppareita Mikkelissä. Parin tunnustelevan alkuminuutin jälkeen avausjakso alkoi kääntymään Kamppareiden eduksi. Botnia sai toisella puoliajalla ottelun juonesta paremmin kiinni, mutta viimeisillä minuuteilla voitto karkasi Mikkeliin.

Juho Liukkonen ehti missata yhden rangaistuslyönnin avauskympillä, mutta muutama minuutti myöhemmin Kampparit siirtyi johtoon. Tuomas Liukkosen pitkä avaus tavoitti Kalle Lempisen, joka karkasi läpiajoon ja maalintekoon. Kampparit tekivät vielä kaksi maalia lisää Santeri Laitisen ja Juho Liukkosen toimesta mennen 3-0 johdossa tauolle.

– Täytyy sanoa, että Kampparit olivat ensimmäisellä puoliajalla selvästi vahvempia. Oli heillä paikkoja tehdä enemmänkin kuin kolme maalia, että siinä mielessä säästyttiin hyvin, Botnian päävalmentaja Esa Määttä myönsi ottelun jälkeen.

Määttä antoi myös ansaitut kehut maalivahti Juuso Tervoselle, joka torjui jälleen kerran erinomaisesti Botnian maalilla ja antoi Botnialle mahdollisuuden pysyä pelissä mukana ja taistella voitosta.

Toisella jaksolla kenttäpelaajat kantoivat kortensa kekoon myös hyökkäyspäässä ja Josua Eronen avasi Botnian kirin 60 minuutin pelin jälkeen. Viisitoista minuuttia myöhemmin ottelu oli jo tasatilanteessa Jimi Heinosen ja Juri Schreckin onnistuessa.

– Siinä kolmessa kolmessa oli meillä ihan yhtäläiset paikat, mitä Kamppareillakin. Ei saatu maaleja ja sitten toisessa päässä Kamppareiden neljäs maali oli vähän sellainen, ettei tiedä onnistuisiko kaveri jos uudelleen pääsisi kokeilemaan, Määttä puntaroi toista jaksoa.

Viimeisellä kympillä ottelu lopulta kääntyi Kamppareille. Artem Shekhotsovin maali muodostui lopulta voittomaaliksi ja lopullisen niitin pari minuuttia ennen loppua teki Kalle Lempinen. Kampparit olivat lopulta hieman edellä Botniaa ja osoitti miksi on sarjan kärkijoukkueita.

– Saatiin toisella puoliajalla kuitenkin hyvä ote pelaamiseen ja saatiin hyviä hyökkäyksiä. Puolustuspäässä puolustettiin tiiviisti vaikka Kampparit tuli ehkä osittain niin kuin ensimmäiselläkin puoliajalla ja tulivat meidän puolustusmuurin eteen, mutta toisella puoliajalla saatiin pallot pois siitä, Määttä kehui suojattiensä toisen puoliajan alun esitystä.

– Ei ehkä pelattu enää siinä tasatilanteessa niin kylmäpäisesti, mitä pelattiin toisen puoliajan alkupuolisko. Tehtiin huonoja hyökkäyksiä ja menetettiin palloja omalla ykkösalueella ja siitä tuli muunmuassa se 4-3 maali. Vähän harmillisia maaleja kaksi viimeistä, Määttä harmitteli ottelun loppua.

Mikkelin reissun jälkeen Botnialla on harvinaisen pitkä tauko bandyliigan peleistä. Seuraava ottelu on tapaninpäivänä, jolloin HIFK saapuu Oulunkylään. Botnialaisia lähtee ensi viikonloppuna useiden eri ikäluokkien juniorimaajoukkueiden mukaan leireille, mutta muutoin päästään harjoittelemaan ehjällä ryhmällä joulua edeltävät pari viikkoa. Määttä lupaakin, että joukkue harjoittelee kovaa ja käyttää tauon maksimaalisesti hyväkseen ollakseen hyvässä kunnossa sekä pelillisesti ja taidollisesti iskukunnossa kun lähdetään pelaamaan kevätkauden pelejä.

Kampparit – Botnia 5-3 (3-0)

10:37 1-0 Kalle Lempinen (Tuomas Liukkonen)
19:52 2-0 Santeri Laitinen (Esko Liukkonen)
36:36 3-0 Juho Liukkonen (Tuomas Liukkonen)
60:13 3-1 Josua Eronen
67:32 3-2 Jimi Heinonen (Kasperi Hirvonen)
74:52 3-3 Juri Schreck