Botnian hurja alku siivitti junnut avausvoittoon

Botnia avasi P21-ikäluokan sarjan kotivoitolla Akilleksesta. Botnia aloitti kovaa tehden neljä maalia avausvartilla ja nappasi rutiinilla pisteet mukaansa, vaikka Akilles pääsikin toisen jakson alussa maalin päähän. Pelillisesti Botnialla ei juurikaan hätää ollut.

Ottelu päästiin pelaamaan olosuhteisiin nähden yllättävän hyvällä jäällä, vaikka leuto keli ja alkuviikon vesisateet olivatkin osansa tehneet olosuhteiden heikentämiseksi. Ottelun aikana ei vettä taivaalta tullut ja joukkueet pystyivät pelaamaan palloa myös jäätä pitkin.

Botnian kovan alun neljästä maalista kahdesta vastasi Miska Varjosaari. Nuorempi kaarti oli muutenkin hyvällä pelipäällä kauden avauksessa. Neljän takaiskun jälkeen Akilles tiivisti puolustustaan sen verran, että Botnian maalitehtailu tyrehtyi. Akilles sai avausjaksolla vielä Botnian ainoan jäähyn aikana kavennuksen tehtyä.

Botnialla ei ollut pelillisesti suuria ongelmia toisellakaan jaksolla, mutta silti Akilleksen onnistui päästä maalin päähän. Kertaalleen Akilles sai rankkarin, jonka myös hyödynsi ja kertaalleen Botnia sortui isoihin virheisiin, jotka myös kostautuivat. Pikaisen aikalisän jälkeen ottelu saatiin jälleen hallintaan ja lopulta Jimi Heinonen täräytti pallon kulmalyönnistä maalin kattoon tuoden helpottavan kahden maalin johdon.

Edustusjoukkueessa pelaava P21-ikäluokan mittapuulla kokenut kaarti oli toisella jaksolla tärkeä osa johdon pitämisessä ja voiton varmistamisessa. Nuoremmasta kaartista Varjosaari pääsi vielä ottelun lopussa viimeistelemään ottelun kolmannen maalinsa tehden loppulukemiksi 6-3.