Botnia avasi kauden voittotilinsä HIFK:n kustannuksella

Botnia avasi voittotilinsä mukavasti jo toisessa ottelussaan kaataen aina niin herkullisesti paikallisvastustaja HIFK:n. Botnia meinasi avausjaksolla sortua samoihin huolimattomuusvirheisiin, mitä edellisenä iltana Porvoossa, mutta Esa Määtän nopea reagointi aikalisän muodossa palautti ryhdin Botnian pelaamiseen. HIFK osoittautui lopulta 60 minuutin joukkueeksi ja Botnia järjesti kunnon näytöksen toisella jaksolla voittaen lopulta 3-8 lukemin.

Botnia sai jälleen suhteellisen hyvän alun peliin, mutta pallonhallinta tapahtui lähinnä keskialueella ja tekopaikoille murtautuminen oli vaikeaa. Myös HIFK:lla oli paikkansa ja kotijoukkue teki myös ottelun avausmaalin. Kim Mononen pääsi pamauttamaan kulmalyönnistä pallon Botnian maalin yläkulmaan.

Vajaan vartin pelin kohdalla Tero Määttälä väläytteli nopeuttaan ja röyhkeyttään ensimmäisen kerran. Iiro Karppinen pelasi hyvällä syötöllä Määttälän laidasta täyteen vauhtiin. Määttälän nousu maalille päättyi taitavaan nostoon pallon löytäessä tiensä HIFK:n maalin etuyläkulmaan.

Botnian vaikea jakso alkoi jälleen ensimmäisen tehdyn maalin jälkeen ja pallot alkoivat karkailla mailan lavoista ja syötöt napsuivat enemmän HIFK:n pelaajille, kuin omille. HIFK rankaisi hienon kuvion päätteeksi 2-1 johdon. Puolen tunnin pelin kohdalla Esa Määttä otti aikalisän, joka tuotti tulosta.

Pian aikalisän jälkeen Botnia sai rangaistuslyönnin ja Jimi Heinonen pääsi avaamaan oman maalitilinsä tältä kaudelta. Avausjakson loppu oli erittäin tasaista vääntämistä, mutta niin vain HIFK pääsi tauolle johtoasemassa. Aku Ojasen kaukolaukaus otti vähintäänkin erikoisen lentoradan ja yllätti Juuso Tervosen.

HIFK:lla oli paikka lisätä johtoaan heti toisen jakson alkuminuuteilla läpiajosta. Tällä kertaa tolpat olivat Botnian ystäviä ja ero säilyi yhdessä maalissa. HIFK pelasi hyvin Botniaa vastaan aina vajaan tunnin kohdalla tulleeseen Botnian tasoitukseen asti. Kapteeni Tomi Herranen otti vastuuta ja laukoi vapaalyönnistä pallon HIFK:n maalin alakulmaan.

Tämän jälkeen jäällä oli oikeastaan vain yksi joukkue ja HIFK jäi täysin vastaantulijaksi. Vain pari minuuttia ehti kulua tasoituksesta kun Määttälä sai pallon mielipaikalleen maalin eteen ja nosti Botnian johtoon. Määttälän illan kolmas maali syntyi vapaalyönnin jälkitilanteesta. Sekä Niklas Johanson, että Määttälä olivat tekemässä hyvää työtä HIFK:n maalin edessä ja Määttälän mailasta pallo lopulta löysi tiensä HIFK:n maaliin.

Määttälän lisäksi myös Heinonen vietti useamman maalin iltaa. Botnian kuudennessa maalissa HIFK antoi Heinoselle todella paljon aikaa ja tilaa virittää lyöntilaukaustaan ja jälki oli tuhoisaa. Ottelun loppuminuutit olivat enää pelkkä muodollisuus. Määttälä kävi voittamassa luistelukilpailun HIFK:n puolustajia vastaan ja tekemässä illan neljännen maalinsa. Aivan ottelun lopussa Kasperi Hirvonen viimeisteli loppulukemat 3-8 hivenen helpohkosti maaliin menneellä kaukolaukauksella.

Seuraavaksi Botnialla on viikko aikaa hioa kuvioitaan, jonka jälkeen kausi jatkuu kotiavauksella Botnian viettäessä kahden kotiottelun viikonloppua. Lauantaina 26. marraskuuta vastaan asettuu JPS ja seuraavana päivänä OLS.

Kuva: Pekka Huovila